28. syyskuuta 2016

Röllipeikosta hillityksi nuoreksi leidiksi


Mulle iski yhtäkkinen inspiraatio tehdä postaus mun lookista ja miten se on oikein muuttunut tässä vuosien varrella sieltä noin kasiluokalta tähän päivään saakka, kun eksyin sattumalta selailemaan mun koneen syövereistä kuvia itsestäni lähivuosien varrelta. 8) Joten tässä postauksessa tuutte näkemään mun pärstää (omg) muutamien kuvien verran ja samalla sepustelen silloisesta ajasta, miten esim. meikkasin ja laitoin hiuksia.

Näin ensin voisin vähän kertoa mun suhtautumisesta omaan ulkonäköön ja kameraan. Mä en itse koe olevani mitenkään valokuvauksellinen ihminen ja sitä vähemmän myös inhoan kuvattavana olemista, mutta jostain syystä itseotetut - oonkohan tulossa jo vanhaksi kun unohdin hetkeksi sen teinislangisanan tähän... - selfiet(!!)  yleensä onnistuu vähän paremmin kuin jos joku muu ottaa musta kuvan. En osaa yhtään eläytyä kameran edessä ja yleensä mun poset myöskin näyttää ihan siltä kun väännän vastahakoisen näköisenä tekohymyä naamalle samalla kun kuvittelen, että joku painaisi näkymätöntä aseen piippua mun ohimoa vasten tai jotain muuta vastaavaa. :'D

Tämän blogin olemassaolon aikana oon myös pari kertaa kokeillut videobloggaamista, mutta siitäkin tuli mun mielestä aivan täysi farssi ja oon poistanut jo ne videot, koska häpee... Eiku. En vaan osaa yhtään eläytyä ja mun selitys on luokkaa ''joo. tota. joo. niin tota. öö. tota.'' niinku oikeessakin elämässä kun yritän small talkata jonkun tuntemattoman ja vähemmän tuntemattoman henkilön kanssa. Ja näpertelen tietysti myös hiuksia sekä katselen 98 % videon ajasta kaikkialle muualle kuin itse kameraan. Että jooh, ehkäpä mä kuitenkin pysyttelen vielä ainakin toistaiseksi ihan turvallisesti täällä ruudun toisella puolella höpöttelemässä blogin muodossa. 8)

Mutta se niistä! Nyt siihen varsinaiseen aiheeseen ja pistetään ensimmäinen kuva tulille...



(Kuva otettu: 5. syyskuuta 2010)

''Tässä ensimmäisessä kuvassa olin just alottanu kasiluokan sekä myös hiusten värjäämisen ja tässä mulla taitaa ollakin ihka ensimmäinen hiusväri päässä, vaikka melko epäselvästi se tässä näkyy. Anyways. Muistaakseni tuohon aikaan mulla oli tummanruskeat hiukset - raitojakin saattoi olla - ja pidin otsahiuksia sivussa. Tässä kuvassa en kuvanmuokkaushärdellin alta ainakaan itse bongaa mitään meikkiä, joten en tainnut vielä alkaa tässä vaiheessa meikkaamaan.
Tää pose on myös niin 5/5 kamaa, että huhhuh. Ja toi vihree pitkä huppari, jota ei valitettavasti kauheesti näy, mutta olin erittäin muotitietoinen esiteini silloin. 8) Oon kyllä vieläkin, ei sen puoleen...
Huom: Mulla oli tuohon aikaan jo lasit, mutta ajattelin silloin vielä epävarmana teininä, että näytän helvetin rumalta laseilla, joten.''



(Kuva otettu: 27. tammikuuta 2011)

''Seuraavaksi hypätään muutama kuukausi eteenpäin, kun ollaan about kasiluokan keskivaiheilla. Silloin mulla oli aivan pikimustat hiukset sekä myös suora otsatukka edessä(!!1), jotka mulla olikin sitten sinne ysiluokalle saakka. Oon näköjään myös löytänyt meikkauksen salat tuosta epämääräisestä silmänrajauksesta päätellen....
Tää muokkausefekti vähän hämää, joten en osaa sanoa oliko mulla myös meikkivoidetta jo tällöin, mutta saattoi olla. Ripsaria ainakin noista ripseistä päätellen.
Mä käytin tosi paljon raidallisia paitoja sekä myös tissivyötä, kun se oli coolia vielä siihen aikaan. 8) Niin ja legginssit tietysti myös - lyhyen paidan kanssa.''



(Kuvat otettu: 29. joulukuuta 2011 ja 17. tammikuuta 2012)

''Tässä välissä tehdäänkin sitten melkoisen pitkä aikaharppaus sinne yhdeksännelle luokalle asti, jolloin mulla oli tällainen epämääräinen emo- ja wannabeteinivaihe. Suora otsis on vaihtunut taas sivujakaukseen, joita myös ''tupeerasin'' tällaselle epämääräiselle sekasotkutakkupesälle, ts. peikkohiukset.
Mä käytin meikkiä jo tässä vaiheessa ihan huolettomasti ja tuon nimenomaisen rajauskynän - ja miksei ripsivärinkin - ansiosta kärsin monen monta kertaa yläasteen aikana silmätulehduksista, joka sitten lopulta antoi mulle motivaatiota lopettaa meikkaaminen siihen. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä vaan. :'D
Lisäksi 15-vuotias Elisa käytti vielä ysiluokallakin paljon ruutupaitoja, legginssejä ja tissivyötä. Korolliset nilkkuritkin alkoivat vaihtua jo Converse-tennareihin. Näin sivuhuomautuksena haluan myös mainita mun mustasta nahkatakista (josta ei ole kuvaa, mutta anyways), jota käytin yläasteella ja joka on mulla edelleen ahkerassa käytössä. 8)
(Huomioikaa näissäkin myös tämä 6/5 pose..)''



(Kuva otettu: 23. huhtikuuta 2012)

''Nyt siirrytään seuraavaksi niistä mustavalkoefekteistä näihin värillisempiin otoksiin ja esimerkiksi tässä kuvassa mulla on yhä tää samanlainen jakaus hiuksissa, mutta hiustenväri on palautunut taas ruskeiksi ja peikkohiukset-buumikin on jo selvästi alkanut hiipua, kun hiuksetkin näyttää jo jopa enemmän ''normaaleilta''. 8) Mä itse tykkään tästä väristä näissä hiuksissa ja tuon väriset voisin ehkä jopa halutakin vielä joskus tulevaisuudessa.
Näköjään silmätulehduksien myötä rajauskynänkin aloin jättämään pois, mutta ripsaria selvästikin käytin tässä vaiheessa vielä.''



(Kuva otettu: 2. kesäkuuta 2012)

''Tää kuva on niin epämääräinen kun olla ja voi, mutta otin tämän silti tähän, koska ensinnäkin vessaselfie josta ei voi kyllä mitenkään erehtyä(<3) ja toisekseen mun otsis on hävinnyt. 8) Mulla oli nimittäin jonkin aikaa myös sellanen päähänpisto, että pidin hiukset ns. keskijakauksella. Oon näköjään myös värjännyt taas aivan tummaksi hiukset. Surprise.
Tuona kesänä käytin myös tositosi ahkerasti tuota leopardikuvioista neuletakkia, joka on valitettavasti jo niin paskassa kunnossa, ettei sitä kyllä tule enää käytettyä. Tiedä sitten viitsisinkö edes käyttääkään... :'D''



(Kuva otettu: 3. toukokuuta 2013)

''Ja jälleen aikahypätään peruskoulun päättäjäisistä noin vuodella eteenpäin, jonka aikana mun ulkonäkö oli muuttunut jo melko paljonkin yläasteajoista. Toppi-tissivyö-legginssit -vaihe on kovasti takana päin ja tässä välissä olin jo jättänyt meikkaamisen lähestulkoon kokonaan pois ja hiuksetkin näyttää olevan edelleen melko vapaasti hulmuavat, kuten kuvasta näkyy. Hiustenvärikin on tässä vaiheessa vielä tummanruskeiksi luokiteltavat. Jee, jee.''



(Kuvat otettu: 17. huhtikuuta 2014 ja 29. heinäkuuta 2014)

''Näköjään hyppäämme taas vuodella eteenpäin ja nämä kuvat tähän oikeastaan nyt seuraavaksi valitsin, koska nuo hiukset. Tässä vaiheessa aloin nimittäin löytämään mulle viimein sellasen sopivan hiustyylin ja tuo väri on mun mielestä aivan täydellisen ruskee. Itsekehu haisee, I know. 8)
Mä aloin myös panostamaan noihin mun kulmakarvoihin enemmän ja aloin käyttämään kulmavahaa tuomaan enemmän väriä ja tuuheutta muuten jo melko tummiin kulmiin sekä myös kulmakynää jatkamaan tota ''siipimäistä'' osaa tuossa lopussa.
Aloin myös käyttämään enemmän shortseja sekä hameita vyön kanssa ja myös sukkahousuja, koska rakastuin tuohon yhdistelmään niin palavasti ja oon aivan in lööv edelleen. 8)''



(Kuva otettu: 15. huhtikuuta 2015)

''Mun hiukset koki melko suuren muodonmuutoksen siinä syksyllä 2014, mutta en sieltä löytänyt mitään edes siedettäväksi luokiteltavaa kuvaa itestäni, joten siirrytäänpä sitten suosiolla seuraavan vuoden huhtikuuhun, joka kuvastaa ehkäpä parhaiten sitä miltä mun kutrit silloin oikein näytti. Ylhäältä - kuten näette - brunetet ja sitten liukuvärjäyksenä tositosi vaaleet, jotka näytti mun mielestä tosi hyviltä aina siihen asti, kunnes värien haalistumisen myötä kokonaisuus alkoikin näyttää aivan sysirumalta. 8)
Näköjään myös leopardikuvio on back to business ja tuo mun päällä oleva neulepusero oli hyvin ahkerassa käytössä myöskin, kunnes päätin luopua siitä ja antaa sen siskolle. Kaulakoruja käytin myös edelleen melko ahkerasti tuomaan kivaa lisäsilmää asuihin.
Tän kuvan tekee erityiseksi myös se, että mun akne oli jo lähdössä paranemaan päin. 8)''



(Kuvat otettu: 20. toukokuuta 2015 ja 10. toukokuuta 2015)

''Mä en sitten millään pystynyt valikoimaan sellasta kuvaa, jossa toi mun väri näyttää niin helvetin rumalta, joten suosiolla pistin tuon kuvan joka ei ole myöskään jäänyt armotta kuvanmuokkausefekteiltä. 8) Näissä kuvissa mulla on viimeinkin silmälasit(!!1) ja vielä jopa uunituoreet sellaiset, hehe.
Tämä oikeanpuolimmainen kuva kuvastaa mun silloista - ja oikeastaan osaa nykyistäkin - tyyliä, eli pitkähihainen paita lyhyellä helmalla, hame vyöllä sekä sukkahousut. Tuo asu mulla oli muistaakseni päällä äitienpäivänä ja siitä tekee kivan myös sen, että se sopii mun mielestä sekä arkeen että juhlaan ihan helposti.
Mun rakkaus oli myös tuo ristikaulakoru vasemmassa kuvassa, joka on oikeastaan muisto mun rippiristikorusta, jonka hukkasin silloin muutamia vuosia sitten. Rip.''



(Kuva otettu: 21. heinäkuuta 2015)

''Tässä välissä palataan takaisin tuttuun ja turvalliseen tummanruskeaan heti sen jälkeen kun en enää kestänyt katsoa tätä mun tukkaa. 8) Ja öö, mitä muuta tästä voisi sanoa. Tummat on myös kulmat ja mulla on päällä tässä myös AC/DC -aiheinen paita, joka ei valitettavasti näy kauheen hyvin.''



(Kuva otettu: 24. joulukuuta 2015)

''Tää viimeinen kuva on viime joululta ja tässä oikeastaan parhaiten näkee näiden mun hiusten tilanteen tällä hetkellä, joten siksikin viimeinen kuva on tämä.
Tää on Instagramin puolelta pöllästy, joten laatu on myös sen mukaista, mutta suunnilleen tämän näköiset mun hiukset edelleen on, eli mitään radikaalia muutosta väriin tai pituuksiin ei ole tullut tähän päivään mennessä tehtyä. 8) Oon kyllä miettinyt jotain kuparinruskeaa tai vähän vaaleampia, mutta saa nyt nähdä. Juurikasvu on ainakin saanut jo pituutta ihan mukavasti ja omaa väriä lähinnä tässä päässä nyt on. Tässäkin myös tämä ihku ristikaulakoru.''


Että sellaisia muutoksen tuulia on tullut koettua viimeisen kuuden vuoden aikana ja oli kyllä tosi nostalgista muistella näitä kaikkia aikoja tässä samalla kirjoitellessa, joten siitäkin syystä oon tosi kiitollinen itselleni, että oon säästänyt nämä kuvat tuonne kuvakansioihin. Harmi vaan, ettei vuotta 2010 aiempia kuvia ole enää olemassa, mutta oikeastaan tällä hetkellä tätä mun tilannetta voisi hyvin verrata niihin seiskaluokan aikoihin, kun mä en meikannut tai edes värjännyt hiuksia, joten ympyrä on ns. sulkeutunut jollakin tasolla. 8) Jos tykästyitte tähän, niin laittakaa ihmeessä kommenttikenttään omia ajatuksia ja vaikka niitä risujakin, jos tää tai mun pärstä ei ihan kolahtanut. Jälkimmäinen lähinnä vitsillä. Kheh.






7. maaliskuuta 2016

Jaaritteluja ja unelmia


Kaikki jouluhömpötykset ja uudet vuodet on jo kovasti takana päin ja arjessa hiihdetään menemään. Jee jee.

Tosiaan, vuosi 2016 on ollut tähän mennessä Ellulla melko kiireistä työharjoittelun ja kouluunpaluun takia, joten blogin päivityskin on - taas kerran - vain jäänyt ja nyt kun talviloma alkoi niin ajattelin, että hitto. Nyt blogia päivittämään, kun kerrankin on aikaa! Oikeasti sitä aikaa ei olisi nyt lomallakaan, mutta yolo.

Joulu meni ihan iisipiisisti. Päivä muiden joukossa niin sanotusti, mutta eräs ystäväni oli kyläilemässä joulun ajan, joten sitäkin paremmat pyhäpäivät. :) Syötiin hyvää ruokaa, katsottiin Netflixiä, ulkoiltiin ja niin edelleen. Mikäs sen parempaa.

Uutena vuotena taas en tehnyt mitään sen erikoisempaa. Istuin koneella ja kuuntelin rakettien pauketta. :'D Sellaisella kaavalla on menty nyt montakin uuttavuotta putkeen, mutten valita siitäkään.

Tammikuusta helmikuuhun vietinkin sitten kokonaan työharjoittelun merkeissä ja sen lisäksi, että sain täytettä cv 'hen, niin sain myös roppakaupalla kokemusta sekä uusia haasteita. Mielellään olisinkin töissä kuin istuisin koulunpenkillä, mutta jospa ainakin nämä kaksi vuotta vielä kestäisi ja sitten kolmannen vuoden vaihtaisi vaikkapa kokonaan työharjoitteluksi. Työharjoittelusta ulkomaillakin on ehtinyt olla jo puhetta ja se houkuttelisi kyllä itseänikin melkoisesti. Aina on vain se iso kynnys lähteä, mutta kaveri löytyisi jo valmiiksi niin miksipä ei. Ja kun lentokoneessa jo istuu, niin silloin olisi kyllä jo myöhäistä muuttaa mieltä. :'D Pitää vain uskaltaa ja haastaa itseään! Tällaiselle omalla mukavuusalueella viihtyvälle sekin on aina niin helpompaa sanoa kuin toteuttaa, mutta pitää vain ahkerasti potkia itseään perseelle ja hyvin olen omasta mielestä siinä onnistunutkin. Ei sitä tiedä, jos jo ensi vuonna (tai sitä seuraavana) tämä flikka on matkalla kohti Ibizan oliivitarhoja ja Barcelonan hiekkarantoja työharjoittelun merkeissä. 8) Pelkkä ajatus saa kyllä perhoset lepattamaan masussa, positiivisella tavalla.

Nyt kuitenkin keskityn koulujudduihin ja asiakaspalvelujaksoon, jota oonkin odottanut jo viime syksystä lähtien. Yeye.

Mutta se siitä jaarittelusta. Ihan tiivistetysti sanon vielä tämän hetkiset fiilikset: mulle kuuluu hyvää!

Mitäpä teille kuuluu?

18. joulukuuta 2015

¡Feliz Navidad y Prospero Año Nuevo!


Eli suomeksi, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Ensimmäinen - ja voi olla, että ainoa - joulupostaus tältä vuodelta tässä blogissa. 8) Nyt seuraavina päivinä on niin paljon touhua ja tohinaa, että seuraava blogipostaus tulee todennäköisesti ensi vuoden puolella. Ehkä aiemmin, jos aikaa ja motivaatiota on. ^^


Tässä postauksessa voisin kertoa omista jouluperinteistäni ja miten ne ovat muuttuneet lapsuusajoista.

Pikku-Elisa ennen joulua:
- Joulukalenteri on jo ostettu ja kahdeksantoista luukkua avattu tähän mennessä (jollei enemmän).
- Joulupukkia ja lahjoja odotetaan enemmän kuin kuuta nousevaa.
- Jouluinen kyselytulva on jo alkanut, mm. ''Milloin koristellaan kuusi?, ''Milloin pukki tulee?'', ''Milloin saa avata lahjat?''.
- Joululauluja laulellaan koko joulukuu, tai oikeastaan jo ennen.
- Koristeita kaikkialle!
- Joulu ei ole mitään ilman pipareita tai joulutorttuja.


Aikuinen Elisa ennen joulua:
- Joulukalenterista ei tietoakaan. Nyyh.
- Joulupukkia ja lahjoja en odota yhtään.
- Kuusen koristelu on edelleen kivaa.
- En kysele mitään, vaan elän joulun kuin se olisi päivä muiden joukossa.
- Jouluradio soi aina satunnaisesti taustalla. Joululauluistakin vain harva on niin hyvä, että sitä kuuntelisi mielellään.
- Koristeet. Phyh.
- Pipareita ja torttuja voisi äidin kanssa leipoa. Yksinään en vaivaudu.


Pikku-Elisa jouluaattona:
- Herätys kello kahdeksan, sillä Joulupukin kuumalinja alkaa!
- Aamu kuluu jouluohjelmia katsellessa sekä kinkkua odotellessa uunista.
- Päivästä iltaan asti odotellaan, milloin se vanha partaveikko oikein tulee lahjakassinsa kanssa.
- Avataan lahjat samantien kun ne nenän eteen saadaan ja tohistaan niiden kanssa koko loppuilta.


Aikuinen Elisa jouluaattona:
- Kahdeksalta herätys jouluaattona? Hell no.
- Joulupukin kuumalinjasta niin väliä, mutta Lumiukko kuuluu edelleen perinteeseen. Sekä myös Turun joulurauhanjulistus.
- Täytyy olla edelleen paikalla, kun kinkku otetaan uunista, sillä vastapaistettu kinkku on jotain niiiiin <3
- Jouluisia leffoja (Yksin kotona, Joulupukki ja noitarumpu, Joulutarina etc.) ja löhöilyä koko loppupäivä, yksin ja lähimmäisten seurassa.



Kertoiko tämä jo tarpeeksi? :'D Eroa entiseen ainakin löytyy.
Jouluhan on oikeastaan enemmän lastenjuhla, mihin liittyy nimenomaan joulupukki, tontut ja lahjat. Näin aikuispäivinä joulu on kuten muutkin juhlat, niin kuin pääsiäinen tai juhannus. Ei siis yhtään sen kummempi.

Oma joulunviettoni ei liity mitenkään kristinuskoon. Se on vain perinne. Joulu symbolisoi kuitenkin rauhaa, jota etenkin joulupäivinä kaipaa todella paljon. Ei kiirettä, ei stressiä koulusta, ihmissuhteista tai elämästä ylipäänsä. Ainoastaan hyvää ruokaa ja omaa sekä lähimmäisten seuraa.

Tänä vuonna en osta kellekään joululahjoja, paitsi omalle kummipojalleni. En pidä lahjojen saantia ja antamista enää tärkeänä, enkä odota saavani keneltäkään lahjoja.

Minä muutun ja perinteetkin muuttuvat aina jollain tavalla. Älkää, mussukat, ottako joulusta stressiä! Ei se loppujen lopuksi ole sen kummempi ajankohta kuin muutkaan, vaikka onkin ainoastaan kerran vuodessa.

Syökää hyvin, rakastakaa toisianne ja viettäkää sellainen joulu kuin itse haluatte tai olkaa viettämättä<3 Pus

17. joulukuuta 2015

Älypuhelimet


Ensimmäisenä varsinaisena aihepostauksena tuon esille mielipiteeni näistä nykyteknologian ihmeistä: älypuhelimista. Aihe on ajankohtainen sekä kirjoitin vasta lukion puolella äidinkielen esseekokeessa oman mielipiteeni ko. aiheesta, joten mielipide näihin kapistuksiin todellakin löytyy. :'D

Mitä Elisalle tulee mieleen sanasta älypuhelin? No, puhelin, joka tietää paremmin kuin 2000-luvun näppäilypuhelimet. Ja puhelin, joka sisältää somen. Keh, keh.

Ne, jotka ovat syntyneet ennen 2000-lukua, muistavat varmaankin lankapuhelimet sekä ensimmäiset ''kapulapuhelimet''. Itse olen vuosimallia '96 ja vaikka loppupuolella olenkin syntynyt, lankapuhelimilla tuli ala-asteella soiteltua kavereille ja toisinpäin. Ensimmäisen varsinaisen kännykän taisin kuitenkin saada neljännellä tai viidennellä luokalla.


Ensimmäisen älypuhelimen ostin pari vuotta sitten kesätöistä saamilla palkkarahoilla, sillä uskalsin viimein sukeltaa massan mukaan ja muiden tavoin älypuhelin houkutteli minutkin maailmaansa. Nyt pari vuotta eteenpäin tuntuu siltä, etten olisi jäänyt oikeastaan mistään paitsi, vaikken olisi koskaan hankkinut älypuhelinta. Onneksi ei ole ikinä myöhäistä vaihtaa takaisin vanhaan kunnon Nokian liukuläppäpuhelimeen. 8)

Ainut hyvä puoli älypuhelimissa on se, että somen käyttö on nopeaa ja yksinkertaista. Kaikki erilaiset sovellukset kuten Kik, Whatsapp, Instagram ym ovat sitten näitä, joita ei yleensä tule käytettyä. Facebook Messenger korvaa myös oikean Facebookin silloin, kun haluaa vain viestitellä kavereille. Joillekin älypuhelin tai tabletti voi korvata jopa oikean tietokoneen. Nykyajan puhelimet ja tabletit mahdollistavat melkeinpä kaiken, mitä oikealla tietokoneella voi tehdä. Hyvä vai huono?


Huonoja puolia sitten löytyykin enemmän...

Puhelin hajoaa helposti ilman kaikenmaailman suojakuoria ja -kalvoja. Omassa Samsungissani ei ole kumpaakaan ja ihmettelen syvästi, miten näyttö ei ole vielä halki, vaikka puhelin on tippunut kovalle alustalle about miljoona kertaa. Akun kesto on seuraava pirulainen. Akkua joutuu lataamaan joka päivä. Tosin vanhemmassa ei-älypuhelimessa oli melkeinpä sama tilanne kun akku oli riittävän vanha. Silti kyrpii pistää jokaikinen kerta koulun jälkeen kännykkä lataukseen. Ja auta armias, kun kännykän laturi hajoaa tai hukkuu jonnekin...
En tiedä muista kännykkämalleista, mutta Samsung näyttää sekoilevan kaikkien omistamieni kännyköiden edestä. Netti jumittaa, sovellukset jumittaa, kaikki jumittaa. Tehdasasetuksiin on vaihdettu pariinkin otteeseen. Voi olla, ettei huolto tms enää vaikuta, kun kännykkä on riittävän vanha. Tai sitten Samsung on yksinkertaisesti p*ska. :)


Haaveilen jo seuraavasta puhelimesta ja se on älypuhelinten maailmasta joko aivan muu kuin Samsung, tai sitten vaihdan takaisin ei-älypuhelimeen ja hankin älypuhelimen korvaajaksi vaikkapa tabletin. Kheh. En ole somen orja, en yhtään.

Tuntuu vähän siltä, että kännykästä on kadonnut kokonaan varsinainen idea. Kännyköillä oli alunperin tarkoitus lähettää viestejä ja soitella. Nykyään se sisältää aivan kaikkea muuta. Toki myös soittaminen ja viestittäminen on kehittynyt mm. Skypen ja Kikin kautta. Mutta onko se siltikään enää sama asia? Minusta ei.

Voisin jaaritella tästä aiheesta vielä pidemmästikin, mutta H-P :ta ajatellen (<3) annan suunvuoroni teille, rakkaat stalkkerini. 8) Kysymys on hyvinkin yksinkertainen: Mitä mieltä olette älypuhelimista? Kertokaa ihmeessä myös lisäksi, onko teidän mielestänne kännyköiden varsinainen idea pyyhkiytynyt älypuhelimen ihmeellisen maailman tieltä?

Näihin ajatuksiin,



8. joulukuuta 2015

Haastepostaus nro veintidos (22): Miten minut saa hyvälle tuulelle?


Viimeksi kirjoitin siitä, millaisissa tilanteissa minut saisi itkemään (tai siitä, miten en itke muiden läsnäollessa) ja nyt kuuluisi kirjoittaa päinvastaisesta, eli miten toisinaan maailmanvihaajan ja toisinaan elämäniloisen Elisan saa hyvälle tuulelle.

Ettei tästä tulisi pitkää romaania (sinun mieliksesi, H-P :3), voisin käyttää perinteistä listaustapaa, missä luettelen yhteensä kymmenen vastausta (enemmän tai vähemmän randomeja) otsikon kysymykseen. 8)

1. Nauravat ihmiset
Nauru tarttuu kuten haukottelukin. Kun joku lähellä oleva nauraa, naurahdan itsekin ja siitä tulee aina hyvä mieli väkisinkin. Plussaa, jos naurava ihminen on jokin tietty kuten ihastus. *Elisa punastuu tässä välissä ,_,*

2. Ei-mitään tekeminen
Ne päivät, kun ei ole velvollisuuksia eikä kiire yhtään mihinkään, on parasta. Silloin voi vain tehdä ei-mitään. 8) Omalla kohdallani se on vain itsenäistä chillailua sängyssä tai koneen ääressä.

3. Eläinvauvat
Jotain maailman söpöintä. <3 Siitä on pitkä aika, kun viimeksi pääsin lellimään esim. koira- tai kisuvauvaa. Ellulla on eläinvauvakuume. ;_;

4. Täysi jääkaappi
Kuka ei myönnä tulevansa tästä hyvälle tuulelle? :'D Varsinkin kotikotona suupielet levenevät korviin asti, kun jääkaapista löytyy äidin ostamat viikonlopun sapuskat, jotka voi hyvillä mielin tyhjentää. Kheh.

5. Kavereiden seura
Se yleisin. Kavereiden seura - paras seura. Pus<3

6. Kun löytää uuden mielenkiintoisen ihmisen/biisin/sarjan etc.
Silloin tuntuu siltä, kuin oma palapeli saisi aina yhden uuden palasen. Ei tätä tämän paremmin osaa selittää. 8)

7. P*ska läppä
Karkeaa kielenkäyttöä, anteeksi naperot. Jospa tähti saisi mielen vähän paremmaksi? 8) Suorastaan palvon ihmisiä, jotka osaa heittää p*skaa läppää, sillä se saa minut aina nauramaan. Varsinkin väsyneenä.
Pieni pyyntö teille, rakkaat ryhmätoveristalkkerit, piristäkää Elisan aamua niin p*skalla läpällä kuin teiltä vain irtoaa. Kiitos. <3

8. Hyvä ruoka
.... parempi mieli.

9. ''Karataan yhdessä''
F*ck the police. Yolo. Swag. Ja mitä näitä nyt on. Maailmanvihaajat aka elämäniloiset karkaavat velvollisuuksista aina silloin tällöin. 8) Yksinään se on tylsää, mutta jos on hyvä kaveri seurana, niin silloin se on parasta. 
Älkää nettipoliisit ottako itseenne, olen ihan hyvä kansalainen. 8(

10. Shoppailu
Pieni irtiotto arjesta ja mukana ainoastaan lompakko. Yksinään on kivempi shoppailla kuin seurassa.


Tämmöistä tänään. Laittakaa muuten kommentteihin, millaisia asiapostauksia haluaisitte Elisan kirjoittamana lukea. Sellaiset on jäänyt tässä blogissa vähän taka-alalle ja voisin sellaisen seuraavassa postauksessa toteuttaa. 8) Eli kommentteja kehiin, ihmiset!

Jouluinen postauskin on Ellulta vielä tulossa ...

Ps. Vähän negatiivisempaakin tähän loppuun. Kuva varmaan kertoo jo kaiken. Ja vähemmän välkyille: eilinen päivä meni istumassa hammaspäivystyksessä melkein kolme tuntia. (kuva Instasta, jee.) Ja huolehtiville sekä äidille: nyt on parempi mieli.




2. joulukuuta 2015

Blogini joutui koulutehtävän uhriksi


Näin tässä nyt pääsi käymään, kheh. Tervetuloa teillekin, rakkaat uudet stalkkerit! 8)

Ettei tästä postauksesta tulisi tylsä, niin kuulumiset voisi olla paikallaan sekä vanhemmille että uusille stalkkereille.

Harmaa syksy on vaikuttanut Ellun mielialaan negatiivisesti. Lukio stressaa, asuminen stressaa, elämä stressaa. Hnngh! Ainoa, mikä ei ole stressannut, on amis. Oikeasti, täällä on vielä rennompaa kuin peruskoulussa. :'D En sitten tiedä, onko se niinkään hyvä asia. Tai sitten tekemällä oppiminen on se oma juttu. Who knows. Työssäoppimispaikan kanssa meinasi aluksi olla hankaluuksia, mutta sain kun sainkin paikan jo tutuksi käyneestä yrityksestä, eli Prismasta. Vaikka firma onkin tuttu, niin uudessa kaupungissa se on aina yhtä jännää. :---D Pelottaa. Tammikuuta odotellessa.

Yhden positiivisen asian olen ainakin havainnut: on taas joulukuu! Kohta on lomalomaloma ja aattoaattoaatto, joka merkitsee ruokaaruokaaruokaa. <3 Ellu on innoissaan, iiih! Vaikkei perhejuhlat niinkään kiinnosta, niin ruoka ja tunnelma on omassa joulussa se ykkönen. Perinteet myöskin jatkuu, kuten jokavuotinen The Joulukalenteri, josta löytyy kaikki jaksot Youtubesta. 8) Kuka muistaa?

Tunnen itseni silti epäonnistujaksi, koska joulukalenteria en ole vieläkään hankkinut. Apua. Voisiko joku lähettää mulle yhden Kinderkalenterin? *:3*

Opintolainasta vippasin viiskymppiä, että saisin uudet talvipopot Nellyltä. Ja pakko sanoa, että nämä on parhaimmat popot, mitkä olen eläissäni omistanut. <3

Photo from eliannma

Instaa on tullut nyt päivitettyä harvemmin, kun elämä on mennyt amiksen, lukion ja kämpän välillä. :| Pitää alkaa taas päivitellä sinnekin taas jotain, ettei stalkkerit kyllästy stalkkerointiin. ^^

See ya next time!


9. lokakuuta 2015

Haastepostaus nro veintiuno (21): Miten minut saa itkemään?


Tunteiden osoitus on ollut pienestä pitäen hankalaa omalla kohdallani. Halailu perheenjäseneiden kesken oli melko vierasta ja tunteista puhuminen suorastaan ventovieras käsite. Tämä näkyy edelleen myös tänäkin päivänä omassa elämässäni.




Jos lapsena ei opita perheeltään/läheisiltään ilmaisemaan omia tunteitaan, se tulee näkymään aikuisuudessa sekä myös koulussa nuorten keskuudessa, missä tunteita käsitellään mm. psykologian tunneilla, ja yleisesti luodaan ystävyyssuhteita sekä toimitaan erilaisten ihmisten kanssa.

Itkeminen on luonnollista, mutta monelle erittäin arkaluontoinen asia sekä monelle myös jonkinlainen tabu, kun se osuu omalle kohdalle tai lähellä olevalle ihmiselle. Minulle se ei niinkään ole tabu, mutta jotenkin kiusallinen tilanne molemminpuolin. En edes tiedä miksi se tuntuu kiusalliselta.




Ensimmäisenä tulee mieleen se, että haluan näyttää muille ihmisille olevani vahva, ja jos romahdan jonkun edessä, se tuntuu vähintään maailmanlopulta. Ja ne tilanteet, kun joku toinen itkee edessäni, tuntuvat vaikeilta sen takia, etten osaa lohduttaa. En sanoin enkä teoin. Jokainen sana vain tuntuu siinä tilanteessa turhalta ja teko vaikealta juurikin sen tähden, etten osaa ilmaista myötätuntoa halaamalla tai koskettamalla.

Ihminen on kuitenkin luotu osoittamaan tunteitaan tavalla tai toisella sekä myös luotu itkemään. Me kaikki itkemme joskus ja minäkin itken joskus. Toiset herkemmin kuin toiset.

Oma itkuni on pitkäkestoista sekä melko hiljaista. Kun tuntuu siltä, että itku tulee, hakeudun samantien omaan rauhaani ja silloin haluan vähiten ketään ihmistä lähelleni lohduksi. Haen lohtua itseltäni, omasta rauhastani. Vapaudestani.

En muista itkinkö ikinä koulussa. Jos itkin, se tapahtui ensimmäisillä luokilla. Ja jos, se ei ollut mitenkään traumaattista, kun en sitä muistakaan.




Jos saisin nykyhetkessä nykyisessä koulussani ja nykyisessä ryhmässäni kaikkien keskellä itkukohtauksen, häpeäisin automaattisesti silmät päästäni. Turhaahan se on, mutta niin se vaan on. Sisimmissäni haluan olla vahva ja iloinen Elisa, joka ei itke kenenkään silmissä. Helvetin typerää, mutta niin se vaan on.

Minua ei loppujen lopuksi saa helposti itkemään, varsinkaan ihmisten edessä. Silloin jokin minussa iskee jarrut pohjaan ja sanoo, että sinä kestät sen. Nieleskelet kyyneleet, etkä näytä heikkouttasi. Omassa rauhassa saat sitten märistä niin paljon, kun sielu sietää. Silloin kukaan ei ole näkemässä.

Näin lopuksi on mainittava myös se, että tunteiden ilmaisun vaikeus on peräisin myös suomalaisista juurista.

Kuinka monen ihmisen olette nähneet halailleen tai olleen muuten läheisessä kontaktissa keskenään julkisella paikalla, jos seurustelukumppaneita ei lasketa? Esimerkiksi espanjalaisessa kulttuurissa on tapana tervehtiä tuttuja poskisuudelmilla, ja sellaistahan me suomalaiset ei todellakaan tehtäisi vaikka maksettaisi. Puolihalaus tuttujen kesken menisi monella korkeintaan rimaa hipoen. Ja taas pelkän hymyn loihtiminen kasvoille täysin randomille ohikulkijalle on suomalaiselle täysi mahdottomuus.




Päräytänpä teille kaikille, jotka tämän luitte, haasteen: Hymyilkää seuraavan päivän ajan kaikille ohitse kulkeville ihmisille. Taputtakaa jokaisen hymyn jälkeen itseänne kahdesti olalle ja kehukaa itseänne. Teitä saatetaan katsoa kieroon tai olla katsomatta, so what. Välittäkää itsestänne ja jakakaa välitys myös täysin tuntemattomille tyypeille. Takaan, että tulee parempi mieli!

Näihin fiiliksiin ja tunnelmiin