15. maaliskuuta 2018

Karvainen suursyömäri suoraan Kiinasta



Tää kyseinen karvakasa on jo onnistunut valtaamaan mun melkeinpä kaikki somet, joten eiköhän ole jo aika tutustuttaa meidän uusi karvaisempi perheenjäsen täällä bloginkin puolella. 8)



Yavanna`s Dumle, eli tuttavallisemmin Muhku (ja perheen kesken taas Muhkelotti, Muhkelo, karvakasa, kauhukakara jne.), on rodultaan lyhytkarvainen Chow chow, eli suomeksi sanottuna puhdasrotuinen kiinanpystykorva.

Syksyllä 2017 otimme porukoiden kanssa selvää silloisista Chow chow -pentueista ja meillä kävi kyllä hemmetin hieno tuuri, kun sattumalta yksi ainoa pentu sattui viime hetkellä olemaan vapaana. Seuraavaksi suuntasimmekin muutamaa viikkoa myöhemmin kohti Keski-Suomessa sijaitsevaa kenneliä tutustumaan pentuihin. Ja kun saatiin Muhku viimein syliin, niin kaikki kolme tiesi heti, että tää on niin meidän koira eikä valintaa olla kaduttu hetkeäkään mitä nyt välillä ollaan revitty hiuksia päästä tän itsepäisen riiviön takia ... Muhku haettiin meille edellisenä itsenäisyyspäivänä ja on siis nyt noin 5 kuukautta vanha.


Muhkulla on ''tavanomaisesta'' Chow chowsta poiketen lyhyempi turkki, mutta sitäkin tavanomaisempi kippurahäntä, jykevät tassut sekä otsikossakin mainitun suursyömärin maine. Muhku syö kirjaimellisesti _kaiken_ mitä sen eteen sattuu; puolikkaasta Fazerin suklaalevystä mamman sukkiin... Pakkaskeleillä saa myös varautua pukemaan päälle kymmeniä vaatekerroksia, sillä tää jötkäle ei oo kyllä heti lähössä ulkoa sisälle lämmittelemään, vaan voi pahimmassa tapauksessa vetää itsensä chillisti pitkälleen keskelle lumihankea - missä se myös on ja pysyy. Kymmenen kilon paremmalla puolella olevaa uroskoiraa ei oo myöskään enää niin vain nostettavissa. Tätä kyseistä nallukkaa ei siis hetkeäkään kannata aliarvioida missään tilanteessa. :'D

Osaa tää karvaturri olla myös tarvittaessa ihana! Se rakastaa syömisen, nukkumisen, housunlahkeessa roikkumisen, lumihangessa möyrimisen sekä päättömänä kanana ympäriinsä juoksentelun lisäksi myös leikkiä. Muhkussa parasta on se, kun se on aina ovella vastassa häntä innokkaasti viuhuen valmiina kuolaamaan tutun ihmisnassun (ja tarvittaessa korvatkin) märäksi. Se on pentuna edelleen hyvin ihmisläheinen, mutta osaa myös jo tyytyä omaan seuraan pidempiäkin aikoja. Muhkun ruohonleikkuria muistuttavaa röhinää ja tuhinaa on myös aina antoisaa kuunnella silloin, kun utelias kärsä ei ole tunkemassa itseään joka paikkaan.

Kärsivällisyyttä uhmaikäisen koiranpennun sekä rodunomaisen jästipään kanssa on siis moneen otteeseen koeteltu, mutta Muhkun kanssa on koettu myös ikimuistoisia hetkiä - ja tullaan varmasti kokemaan vielä lisää. En oo ikinä aiemmin voinut uskoa, että joku voisi näin lyhyessäkin ajassa olla niin rakas. ♥

Näihin siirappisiin ja karvaisiin tunnelmiin, vuh!