10. syyskuuta 2015

Mitä tein kesällä 2015?


Hellurei rakkaat lukijani sekä muut stalkkerit!

Kesä vierähti hirrrmuisen nopeasti ja nyt ollaankin jo syyskuun puolella, eli virallisesti syksy onkin jo alkanut.

Ja yleensä silloin kun alkaa elokuu, niin ne hektiset ajat myös alkavat. Koulu alkaa, mahdollinen muutto, uudet kirjat ja opiskeluvälineet ynnämuuta. Kaikki tämä kuului myös Ellun syksyyn. 8)

Aloitin tosiaan siis koulun Kajaanissa, ammattiopistossa. Opiskelen nuorten puolella liiketaloutta kaksoistutkintona, eli musta valmistuu siis sekä merkonomi että ylioppilas. 

Samalla kun menin uuteen kouluun, niin muutin tietysti myös itse paikkakunnalle. Hyvä puoli on se, etten muuttanut yksin, sillä hain täältä kimppakämppää siskoni kanssa, joka myös pääsi opiskelemaan Kajaaniin. ^^

Mutta se näistä! Kuten tämän postauksen otsikossa lukee, aion avata vähän teille mitä viime kesä piti sisällään. Pari postausta sitten avauduin unelmakesästäni 2015 ja tyypillisesti vain pari juttua toteutui. 8)

1. Otitko aurinkoa?

- Mä en oikeastaan ole mikään auringonpalvoja tai tykkää löhötä auringossa tuntikaupalla. :'D Mulle riittää, että aurinko paistaa ylipäätään ja on lämmin. Valitettavasti tälle kesälle näitä hellejaksoja oli todella vähän. Elokuussa taisi olla ne vähäiset. Mutta parempi sekin kun ei mitään, vai? ^^

2. Matkustelitko?

- Valitettavasti tälle kesälle en päässyt Jyväskylää pidemmälle, vaikka olisin halunnut. D: Yksinkertaisesti siitä syystä, ettei rahaa ollut eikä perhe ollut suunnitellut mitään matkoja tälle kesää. I hope, että seuraavana kesänä!

3. Kävitkö Lapissa?

- En päässyt käymään sielläkään. *mutumutu* Tosin Haaparannassa kävin, mutta eihän se oikeastaan edes ole Lappia, vaan Ruotsia. :'D Toisaalta ajettiin kyllä siinä ohella Lapin ohi, muttamutta.

4. Mökkeilitkö?

- En tehnyt sitäkään. :DD Voihan voihan.

5. Vietitkö aikaa kavereiden kanssa?

- Tätä kyllä tein! Juhannuksena oltiin kunnolla koko porukalla ja hauskaa oli. ^^

6. Harrastitko tavanomaisia kesäisiä yökävelyjä?

- Yksikseni tein tätä pari kertaa, mutta kaverin kanssa en. 8(

7. Rakastuitko?

- Noup. Ei kesäheilaa tälle kesää, phöh.

8. Teitkö road tripin?

- Arvaa kaksi kertaa. En.

9. Muutitko omaan asuntoon?

- Voi kyllä! Tosin elokuun alkupuolella, mutta voisihan sen vielä laskea kesäksi. 8) Kajaaniin siis muutin.

10. Teitkö smoothieita?

- Tein <3 Tuoreet mansikat, bansku ja vaniljajäätelö. Se on mun lempparismoothie ^^

11. Retkeilitkö luonnon helmassa?

- Todella todella vähän. 8( Siitä syystä, ettei ollut mahdollisuutta moiseen.

12. Kävitkö huvipuistoissa?

- Tarkoitus oli, mutta se sitten jäi.

13. Kuuluiko kesääsi sarjamaratooneja?

- Ei varsinaisesti maratooneja, mutta kulutin oikeastaan koko kesän sarjojen katsomiseen. :'D Muun muassa House, Orange Is The New Black, B&B Magazine, Sinkkuelämää ynnämuut.

14. Shoppailitko?

- Nettishoppailin enimmäkseen, mutta kyllä se lasketaan. 8)

15. Söitkö jäätelöä ulkoilmassa?

- TASAN yhden kerran! Voi surkujen surku. Toivottavasti tälle viikonlopulle vielä ehtii, kun ilmat näyttää taas lämpenevän. Toivottavasti.


Kaikkea toivomaani ei siis tullut tehtyä, muttei se mitään haittaa. Näiden lisäksi tuli tehtyä kaikkea sellaista pientä kuten terassilla käymistä, lueskelua jne. Kesä oli siis jees, vaikka ilmat olisi saaneet olla paremmat. Ensi kesää odotellessa!



Millaista kesää 2015 te vietitte?