21. toukokuuta 2015

Elisa + videopelit = ♥


Hola a todos!

Muistatteko ajan, milloin tietokonepelit olivat uusinta uutta? Muistatteko Segan ja Nintendon? Ensimmäiset Playstationit markkinoilla?

Nykyään melkeinpä jokaisen kotoa löytyy vähintään yksi vehje, jolla pystyy pelaamaan. Nuoriso latailee nykypäivänä kaiken maailman Angry Birdsejä ja hedelmäpelejä älypuhelimiin ja tabletteihin.

Pelaako kukaan enää esim. pöytätietokoneella?

90-luvun loppupuolella syntyneenä muistan lapsuudessani hakanneeni mm. Sega Saturnia sekä Sega Mega drivea. Playstation tuli myös tutuksi.

Uskon, että todella todella harva pelasi vielä 90-luvun alkupuolella pöytätietokoneilla, vaan kaikki hakkasivat juurikin vasta Suomeen tullutta Segaa.

Silloin kun olin pieni, meiltä löytyi kotoa mm. Sega Mega drive. Sekä tietty sen rinnalla myös ainut tietokone.
Kun perheessä oli viisi lasta, niin joku istui koneella ja joku taas hakkasi Segaa. Muut nuolivat näppejään ja odottivat vuorojaan.

Segalta ynnämuilta vehkeiltä muistan monen monta peliä
(nimiä klikkaamalla näet kyseisten pelien kuvat muistin parantamiseksi):

Sonic the Hedgehog oli ensimmäisiä pelejä mitä pelasin. Siitäkin on tullut pelattua varmaan kaikki versiot läpi. No, tuskin näitä uusimpia kuitenkaan.
Ensimmäisissä versioissa ärsytti eniten se ETTEI VOINUT TALLENTAA, joka oli monessa Sega-pelissä se todella ärsyttävä haittapuoli. Onneksi tekniikka on kehittynyt.

Rolo to the Rescue -pelin päähenkilönä oli norsu, jolla oli monta eläinystävää. Mun lemppari niistä oli se kani <3

Streets of Ragea rakastin yli kaiken Sega-peleistä <3 Se oli siis sellainen taistelupeli, jossa nitistettiin vastaan tulevia vihollisia eri paikoissa ja aina tason lopussa tuli itse pääpahis ja peli vaikeutui koko ajan. Tätä peliä pystyi pelaamaan moninpelinäkin, joka oli tässä parasta.

Tiny Toon Adventures: Buster's Hidden Treasure -pelissä päähenkilönä oli kani, jolla mentiin tasoja läpi ja tässäkin oli näitä pääpahiksia aina välillä. SENTÄÄN tästä pelistä löytyi konsti millä pystyi aina jatkamaan siihen mihin jäi eikä tarvinnut aina mennä peliä alusta. Tykkäsin tässä pelissä erilaisista tasoista sekä bonustasoista. ^^

Tomb Raider tuli tutuksi Sega Saturnia pelatessa. Moni varmasti tietääkin (on vähintään kuullut) tämän pelisarjan, eli pelin päähenkilönä toimii nuori arkeologi ja ''haudanryöstäjä'' Lara Croft, joka on seikkaillut monen monessa Tomb Raider -pelissä. Pelisarjasta on tehty myös pari elokuvaa, joita tähdittää tunnettu näyttelijätär Angelina Jolie.
Viimeisin peli on tässä parin vuoden aikana ilmestynyt ja on myös ensimmäinen Tomb Raider, jossa ikäraja on 18. En ole itse tätä vielä päässyt kokeilemaan, mutta täytyy vielä joskus hankkia tämäkin peli!
Oon pienestä asti rakastanut tätä pelisarjaa ja tätä tulee hakattua edelleen tänäkin päivänä. :'D Lemppareita on ensimmäiset Tomb Raider -pelit, joissa nostalgisuus yltää taivaisiin.
Ja pelien soundtrackit on parhaimmat ikinä <3

Resident Evil on myös Sega Saturnin kautta tutuksi tullut pelisarja. Tätä pelkäsin pienenä aivan älyttömästi enkä uskaltanut pelata yksin. Näitä uusimpia Resident Evil -pelejä en ole edes pelannut. Leffoina tunnen tämän pelisarjan paremmin.

Muistan myös Sega Saturnista yhden japanilaisen kaksintaistelupelin, jota pystyi pelaamaan kahdestaan ja oman hahmonsa sai valita lukuisista vaihtoehdoista. Muistan yhtenä vaihtoehtona pandan tjsp. :D Voi että ku muistaisin tän pelin nimen!

Crash Bandicoot on varmasti myös monelle tuttu pelisarja. Playstationilla tätä tuli joskus hakattua ja tykkäsin kyllä!

Spyron muistan myös Playstation-peleistä.

The Sims on yksi niistä pelisarjoista, joita tulee hakattua tänäkin päivänä. :D Vaikka näitä onkin jo neljä versiota ilmestynyt, kakkonen on silti aina ja ikuisesti paras.

Sekä sitten mm. nämä klassikot: Prince of Persia ja Super Mario.

Nintendolla hakkasin myös eri Pokémon-pelejä.

Entisenä hevoskerholaisena oon kokenut myös monet heppapelit. Kehtaan myöntää, että pelaan nykyään(kin) tuota Star Stable Onlinea, jossa mm. voi ratsastaa ja hoitaa hevosia. En aikuistu koskaan.

Vuosien varrella aloin vähitellen siirtyä nettipelien maailmaan. Habbo Hotel on yksi niistä legendaarisimmista nettipeleistä ikinä. :'D Siellä tuli vietettyä monen monta vuotta ja tuhlattua monen monta kymmentä euroa. Voi niitä aikoja.

Mun ''gamer gurl'' -puolen näkee myös siinä kun seuraan Laeppavian pelivideoita Youtubessa ja fanitan Rauskia sekä PewDiePietä. Ihan näin by the way.


Muutama lempi soundtrackini eri peleistä:



(Tomb Raider 1 - Main Theme)



(Tomb Raider 2 - Venice Violins)




(Tomb Raider 2 - The Skidoo)



(Sonic the Hedgehog 1 - Green Hill Zone)



(Streets of Rage 1 - Boss Theme)



(Tiny Toon: Buster's Hidden Treasure - Grasslands)



(Rolo to the Rescue - Main Theme)



(The Sims 2 - Theme Music)


Tuliko kellekään nostalginen fiilis tätä lukiessa? :D

19. toukokuuta 2015

Elämänpolku


Heippa rakkaat lukijani sekä muut stalkkerit!

Löysin juuri koneeni kätköistä kansion, johon olen tallentanut kaikki vanhat tekstini.
Julkaisen niistä nyt yhden, jonka kirjoitin parisen vuotta sitten eräälle rakkaalle ihmiselle.


Elämänpolku

Polkuani yksin kuljen
ja mietin minne olen menossa,
ja mikä minua edempänä odottaa.

Polkuni vie metsään,
rauhallisuuden tyyssijaan,
missä onnellisuus vallitsee
ja jossa luonto opettaa olemaan vapaa.

Jatkan matkaani eteenpäin.
Näen kaukana edessä pienen valonhimmenen,
joka loihtii kultakerroksen kallioiden sileisiin pintoihin.

Nopeutan askeliani.
Houkutus on liian suuri.
Pian onnellisuus valtaa mieleni jaloista kasvoihin.
Kohtaan sinut.

Hymyillen ojennat kätesi minulle.
Tartun siihen hivenen epäröiden, mutta varmasti.
Tunnen tunteen oikeaksi.

Kätemme ovat kuin toisilleen luodut,
joiden kuuluu pitää toisistaan kiinni.
Hivelen sormenpäitäsi
ja tunnustelen kätesi pehmoisia kaaria.

Sinussa on jotain erilaista kuin muissa.
Jatkamme yhdessä matkaa.
Välillä nauramme toistemme jutuille.
Huomaan meissä jotain niin samanlaista,
vaikka ihmisinä olemmekin erilaisia.
Tunnen oloni rennoksi sinun seurassasi.

Yhtäkkiä pysähdyt ja käännät katseesi minuun.
Vastaan katseeseesi ja nielaisen kevyesti.
En voi olla ihailematta silmiäsi.
Luonnonvihreät,
kuten minulla.
Mutta silti kauneimmat mitä olen koskaan nähnyt.

Raotat huuliasi ja kuiskaat:
''Olet parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.''
Henkäisen sanojesi voimasta.
Kukaan ei ole ennen sanonut minulle mitään vastaavanlaista.
Ja äänesi on niin kaunis.

Kumarrut minuun niin,
että tunnen lämpimän hengityksesi kasvoillani.
Painat täyteläiset huulesi omilleni.
Vastaan suudelmaasi arasti,
mutta lopulta rohkeasti.

Silloin ymmärsin mitä tämä kaikki tarkoitti,
ja miksi sinä tulit seurakseni tätä polkua kulkemaan.
Se ei ollut sattumaa.
Se oli kohtalo.

Kohtalo päätti meidät yhteen.

Ymmärsin myös sen
mitä elämältä halusin.
Halusin sinut.

En ketään muuta.

Jatkamme hiljaisesti jo hieman kivikkoiseksi muuttuvaa polkua.
Tuo kivikkoinen polku tuo mukanaan vaikeita ja kuoppaisia mutkia.
Välillä irroitamme kätemme toisistamme ja erkaannumme polun molemmille reunoille.
Kuitenkin aina lopuksi palaamme takaisin polun keskelle ja tartumme jälleen toisiamme kädestä.

Tämä polun vaihe halusi opettaa meille sen,
miten me oppisimme ymmärtämään erilaisuutemme.
Aina välillä ihmissuhteissa tulee takapakkia.
Silloin kaadutaan,
mutta on myös noustava ylös ja jatkettava matkaa.

Halusin nousta ja tarttua takaisin käteesi
ja niin minä teinkin.
Ja tulen aina tekemään.

Rakkaus ei kysy ulkoista kauneutta.
Ei nimeä.
Ei ikää.
Ei sukupuolta.
Eikä myöskään sisäistä kauneutta,
sillä sen ei tarvitse.

Rakkaus voi muuttaa ihmisen,
mutta minä en voi muuttaa sinua.
Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet
enkä sinusta helpolla pysty päästämään irti
kun päätit tarttua käteeni ja seurata kanssani tätä elämänpolkua eteenpäin.

Ei etäisyys.
Ei myöskään aika.
Ei mikään voi meitä erottaa.

Vaikka päättäisit risteyksessä vaihtaa toiseen polkuun yksin,
minä kuvittelen sinut edelleen kävelevän vieressäni sitä samaista polkua mitä minä kuljen.
Toivon sinun tekevän samoin,
sillä tapahtui mitä tahansa,
me tulemme aina kulkemaan kahdestaan tätä samaa polkua.

Rakastan sinua aina
ja ikuisesti.

15. toukokuuta 2015

Tätä haluan tehdä kesällä 2015



Toukokuun puolivälissä ollaan ja kesä(kuu) alkaapi kolkutella jo ovella. Tosin tuo sää tuolla ulkona ei paljoa houkuttele rannalle tai puistoon viettämään mukavaa piknik-retkeä kaveriporukalla. :/ Inhoan yli kaiken Suomen kesää! Liian kylmä ja sateinen.

Haluaisin niin kovasti esimerkiksi Espanjan auringon lämpöön <3 Ei tarvitsisi ottaa kuin parit shortsit ja muutama kiva toppi mukaan. Uida en kyllä tykkää, mutta rannalla löhöily olisi kivaa.

Viime kesä oli yhtä tyhjän kanssa kun rahat oli minimissä eikä siis päässyt oikein minnekään. Eikä ilmatkaan olleet kovin mukavat. I hope, että tänä kesänä olisi edes lämpimämpää, mutta voi olla ettei tästäkään kesästä tule yhtään sen parempi ellei tule yhtäkkinen hellejakso (ilmastonmuutos..).

Kesästä pitää silti ottaa ne pienimmätkin asiat irti ja nauttia vaikkapa siitä kauan odotetusta kesälomasta! Mä aion ainakin. :) En tosin lomasta, vaan kesästä muuten (oli millainen hyvänsä). :'D



♥ MUN UNELMAKESÄ 2015 ♥


Aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa! Hellejaksoja Suomeen, kiitos.


Ulkomaanmatka, joka tuskin tänä(kään) kesänä tulee toteutumaan, mutta JOS tulisi äkkilähtö jonnekin tai risteily esim. Tallinnaan niin lähtisin heti.


Reissu Lappiin. Oon viimeksi pienenä käynyt Lapissa enkä siitä kauheasti muista mitään muuta kuin lumiset tunturit ja mäet. Kuvien perusteella Lapin maisemat on Suomen kauneimmat ja tekisin mitä vaan, että pääsisin vaeltamaan Lapin luontoon ja näkemään poroja livenä <3


Mökkeily kuuluu kesään ja varsinkin Vuokatissa on mitä upeimpia mökkejä ikinä. Tosin Vuokatti on aika nähty paikka jo ja muut lomakohteet Suomessa voisi houkutella tänä kesänä. Suosittelen kuitenkin Vuokattia lämpimästi! :)


Kavereiden kanssa hengailua, sillä mitäpä olisi kesä ilman kavereita! Haluun ainakin mökkeillä, löhöillä rannalla ja nurmikolla, käydä Sulatossa ja huvipuistossa kavereiden kanssa <3 I love my friends ♥


Yökävelyt kaverin kanssa, koska kesäyöt on parasta.


♥ Rakastua, koska miksi ei? Hihi. En oo tähän mennessä ikinä kokenut kesäromanssia ja se ois kyllä jännää. Ja seurustelukumppanin kanssa ois varmasti ihana viettää kesä <3


♥ Road trip hyvässä seurassa. Ois vaan mahtavaa kiertää vaikka koko Suomi ympäri. :D Kukkaron päälle kyllä kävis, mutta ois varmasti sen arvoista!


Muutto omaan asuntoon. Riippuen siitä mihin kouluun pääsen vai pääsenkö mihinkään. :D Toivottavasti!


Smoothiet tuoreista marjoista kuten kotimaisista mansikoista ja mustikoista <3


♥ Retkeilyä luonnossa on tällaiselle pikkuhipille suuren suuri tarve ja halu. Haluan päästä tutkimaan uusia tuntemattomia paikkoja.


Vähintään yksi käynti huvipuistossa. En oo oikeestaan ikinä ollut huvipuistojen ystävä, mutta ne vaan kuuluu asiaan. :'D



♥ Sarjamaratoonit on kesässä myös parasta. Voi vain uppoutua jonkin sarjan pariin vaikka koko päiväksi! O.C on yksi niistä sarjoista, joka on pakko katsoa läpi kesän aikana.


♥ Shoppailua, of course. Parasta on käydä suurempien kaupunkien keskustoissa kiertämässä kaikki mahdolliset vaatekaupat läpi ja kantaa kaikenmaailman pussukoita käsivarsilla samalla tapaa kuten Gossip Girlin Blair yläpuolella.


Syödä paaaaaaljon jäätelöä ulkoilmassa, koska jätski maistuu paljon paremmalta ulkona <3



Ja lopuksi viettää ikimuistoinen kesä, jonka tulisi aina muistamaan!


Millaisen kesän te lukijat haluaisitte ja aiotte viettää? :)


10. toukokuuta 2015

Haastepostaus nro dieciocho (18): Muistojeni kätköistä, mis recuerdos


Holaaa! Y feliz día de las Madres!! 

..eli suomeksi hyvää äitienpäivää! :)

Äitienpäivää vietetään joka puolella maailmaa ja kyllä, myös Espanjassa. Tosin Espanjassa sitä vietettiin jo viime sunnuntaina, sillä siellä vietetään äitienpäivää toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Mutta mutta, postauksen varsinaisena aiheena listaan viisi sellaista (erittäin) randomia asiaa muistojeni kätköistä. :'D Let's gooo!

1. Ripari
- Riparista on aivan liikaa ihania muistoja <3 Ennen leirille menoa ajattelin yötä päivää, etten varmasti tule viihtymään siellä _yhtään_ enkä jaksa kuunnella mitään jeesusjuttuja, mutta toisin sitten kävi enkä vaihtaisi sitä leiriviikkoa mihinkään! Ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista viikoista ja mitä parhaimmassa seurassa. :) Ihme kyllä, en kokenut kääntymystä vaikka hoilasin sydämeni kyllyydestä virsiä ja muita uskonnollisia lauluja. Ruoka siellä oli myös niiiin hyvää ^^ Ja pelihetket mm. Ligreton parissa!! (:D)

2. Yläasteen ruokailut
- Yläasteella parasta aikaa oli ehdottomasti ruokailut! Aina kavereiden kesken riitti juttua niin lautasella kököttävästä kumiperunasta, ruokailutilan lasi-ikkunassa silloisesta nököttävästä kurkunpalasesta kuin myös valitusta vielä muutamasta oppitunnista ennen kotiin pääsyä.
Ja melkeinpä aina meinattiin myöhästyä seuraavalta tunnilta kun aika vierähti niin nopeasti. :'D Voi niitä aikoja <3

3. Äidin kännykkäkameralla leikkiminen
- Juuh eli mulla oli joskus pienempänä tapana vohkia rakkaan äitini rakas matkapuhelin ja videoida (lue: stalkkeroida) rakkaiden perheenjäsenieni touhuja sekä omia touhujani. :3 Kuulostipas epämääräiseltä. Ehkä ei tästä sen enempää. :DDd Ai niin, pahinta on se että mulla on edelleen tallessa näitä videoita joita katselen aina muilta salaa ja hihittelen itsekseni. Voisko joku tilata mulle valkotakkiset?

4. Metsissä hihhulointi rakkaan siskopuoleni kanssa
- Meillä oli Kopsa-aikoina tapana pakata reput täyteen eväitä ja lampsia läheiseen metsikköön etsimään uusia jänniä juttuja. Aina silloin tällöin yksi kisuleistakin halusi liittyä joukkoon. :3 Mielenkiintoisimmat löydökset taitaa olla vanha metsästäjien hylkäämä rapistunut vaunu (jonka sisällä oli kaikkea jänskää) sekä vanha ampumataulu vaimiksiniitäkutsutaan. 
Ah, mä rakastan patikoida metsissä <3 Siinä yksi syy miksi voisin muuttaa takaisin maalle. :D

5. Ensirakkaus
- No joo, ei tää mikään erityisen random asia ole, mutta sellainen jota ei vain ikinä tule unohtamaan. :) ♥



Tapaamisiin seuraavan postauksen parissa!